Vastuullisia ja ekologisia joogavaatteita

* tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Njálla Clothingin kanssa*




Ekologinen brändi Suomesta – uniikein taidekuosein Vuonna 2018 perustettu suomalainen yritys Njálla Clothing valmistaa uniikkeja ja eettisesti ekologisia, laadukkaita sekä miellyttäviä vaatteita joogaan, pilatekseen ja muuhun liikuntaan. Tuotteiden printeissä yhdistyy Suomessa maalattu käsintehty taide sekä pohjoisen karu luonto. Yrityksen vilpitön luontoa kunnioittava arvopohja on brändin kulmakivi, mikä välittyy myös symbolisesti nimen ja logon kautta.



Tutustuin Njálla Clothingin tuotteisiin ensimmäisen kerran vuoden alussa Yoga Nordicin lanseeraustilaisuudessa. Kauniit kuosit innostivat hypistelemään tuotteita. Usein joogastudiolla hypistelen joogavaatteita, mutta olen joutunut pettymään monta kertaa suppean kokovalikoiman vuoksi. Njállalla kokovalikoima on runsas: XS-XXL. Päälläni olevat trikoot ovat kokoa L. Näissä on riittävän korkeavyötärö ja ne pysyvät hyvin ylhäällä myös joogatessa.



Olispa siistii päästä jonkin kivan brändin kuvauksiin, sanoin ääneen. Seuraavana päivänä toiveeni toteutui, kun sain Njálla Clothingilta sähköpostia, jossa minua kysyttiin mukaan heidän kuvauksiin.


Tämä ihana kuvauspäivä toteutettiin Seurasaaressa. Päälläni oleva neule oikealla Kaarna Living


Taidetta pohjoisen luonnosta – ”pohjoinen tropiikkimme”


"Kuosien inspiraation lähteenä ovat pohjoisen karu ja kaunis luonto sekä sen kyky selviytyä ankarista olosuhteista kukoistaen kaikessa kauneudessaan. Pohjoisen lukuisissa kasveissa, kukissa ja puissa voi tarkemmin katsomalla huomata kuinka trooppiselta luontomme oikeastaan näyttääkään. Njállan taiteellisten tuotteiden kautta haluamme välittää tuon kauneuden koko kirjon kauniista luonnostamme. Toivomme, että harjoituksessa voisi rauhoittua ja ajatella olla ”yhtä luonnon kanssa”, koska sitä me kaikki loppujen lopuksi olemme. Luonto on arvona meille tärkeä. Tuotteiden printit tehdään tilaustyönä Suomessa maalatuista akvarellitaideteoksista, joiden inspiraationa on pohjoinen luonto. Jokainen tuote itsessään on siten ”pala taidetta pohjoisesta”. Taidekuosit ovat Njállan omistuksessa ja siten tuotteet myös uniikkeja. Tuotteet on suunniteltu yhdessä suomalaisten liikunta-alan ammattilaisten kanssa ja leikkauksissa on kiinnitetty erityisesti huomiota mukavuuteen niin ettei yksikään sauma purista tai haittaa harjoitusta tai keskittymistä olennaiseen. "



Nämä joogatrikoot ovat ihanan pehmeät ja miellyttävät päällä. Kuosit ovat kerrassaan kauniita. Nämä joogatrikoot sopivat erinomaisesti tyylikkääseen kotoiluun. On mahtavaa, että tässä brändissä on huomioitu hyvin naisen kurvikas vartalo sekä otettu huomioon kaikenkokoiset ihmiset.


Beige neule Kaarna Living


Njálla Clothing joogatrikoot ovat eettisesti valmistettuja ja ekologisia. Kestävä kehitys ja kierrätysmateriaalit takaavat osaltaan vaatteen pitkän elinkaaren, ekologisuuden sekä tuotteiden laadun.


Njálla Clothing arvoja ovat luonnon ja eläinten kunnioittaminen. Yritykselle tärkeitä asioita ovat mm. ilmastonmuutos, luonnonsuojelu ja eläinten oikeudet. "Uskomme, että pienillä teoilla jokainen meistä voi vaikuttaa näihin asioihin. Samanaikaisesti haluamme toimia esimerkkinä muille yrityksille, rohkaisten ottamaan kantaa meille kaikille yhteisiin ja tärkeisiin asioihin. Me olemme huomisen kirjoittajat ja se minkälainen huominen on, on meidän kaikkien vastuullamme. Käytetään viisaasti kyniämme ja kirjoitetaan tulevasta kestävämpi ja muita huomioivampi tarina."



Nyt on hyvä tilaisuus hankkia ihania vastuullisia joululahjoja Njálla Clothing verkkokaupasta. Käytä koodia SOHVIXNJALLA ja saat -15% alennuksen. Koodi on voimassa 31.12.2020 asti. Klikkaa tästä Njálla Clothing verkkokauppaan.




Postauksen kuvat Wilma Hetemaj

Meikkaus ja hiukset Daria Taivas


73 views0 comments

Recent Posts

See All